Laitoin työntekijöiden fb-ryhmään kyselyn vapaaehtoisuudesta. Miten ihmiset saadaan mukaan vapaaehtoistoimintaan? Kuinka itse lähtisit siihen mukaan? Katsotaan, kuinka vastauksia ropisee tai ei ropise. 

Itse ajattelen, että vapaaehtoisuuteen voisi löytää uusia muotoja ja entistä onnistuneempia muotoja. Ihmiset voisivat perustaa esim. vapaaehtoisuuden ympärille ryhmän fb.ssä. Hyvästi puuduttavat palaverit ja jatkuva sähköpostittelu. Monet kokoukset ovat täysin turhia. Ehkä kokoustelu sopii iäkkäimmille vapaaehtoisille, mutta tuskin ruuhkavuosiaan eläville moniotteilijoille.

Fb ei ole ainoa mahdollisuus. Myös jaetut tiedostot yms. voisivat olla ratkaisuja ajankäytön ongelmiin. Kokouksen ajankohdan määrittämisessä doodle on omiaan.  

No, nyt jään odottelemaan vastaako kukaan.

JATKOA EDELLISEEN:

Kyselin tosiaan työntekijöiden fb-sivulla miten he itse tarttuisivat vapaaehtoisuuteen. Sain päivässä kymmenkunta vastausta. Linja oli aika selvä. Henkilökohtainen kontakti koettiin kaikkein tärkeimmäksi. Toisaalta uskottiin, että ihmiset ovat itse yhteydessä seurakuntaan keksittyään "loistavan idean".  Luulen kuitenkin, että seurakunnan työntekijällä kynnys ottaa seurakuntaan on todella paljon matalampi kuin tavallisella kaduntallaajalla.

Sosiaalisen median käyttö oli vastauksissa aika heikossa asemassa. Kysymys lienee pitkälti tiedonpuutteesta. Kuinka SOMEa voitaisiin hyödyntää eri tilanteissa? Uskon, että sieltä voisi löytyä vaikka millaisia helmiä, mikäli saataisiin ihmiset mukaan luovaan ideointiprosessiin. Missä yhteydessä? En tiedä.    

Suurella sydämellä -hanke on minusta erinomainen ja toivonkin, että myös työntekijät oivaltavat sen mahdollisuudet.

Vapaaehtoisuudessa on toki haasteensa. Pelisäännöt pitäisi olla aika selvät. Niitä mietimme täälläkin. 

Kaikenkaikkiaan sorsastus vaikutti oivalta keinolta saada tietää ihmisten mielipiteitä ja kysyä neuvoa. Jotenkin tuntui siltä, että ihmiset vastaavat rehellisemmin kysymyksiin, jotka esitetään verkossa. Esimerkiksi kokoustilanteessa kyseistä tietoa ei olisi saanut millään nyhdettyä esiin.